Liikunta

Liikuntasektorin toimijat bloggaavat

Aihe: arki

Oletko huippu-urheilija? Liity URHEAan!

Huippu-urheilun ja opiskelun yhdistäminen voi usein tuntua haastavalta. Tärkeää kuitenkin on, että opinnotkin pysyvät mielessä ja etenevät urheilu-uran aikana tulevasuutta ajatellen. Näiden haasteiden tueksi on perustettu URHEA- Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia kansainvälisellä tasolla oleville ja sinne pyrkiville henkilöille ja toimijatahoille. HSE on liittynyt URHEAan mukaan vuonna 2003, kun toiminta on käynnistynyt.

Suomen Olympiakomitea on myöntänyt URHEAlle toukokuussa 2008 virallisen huippu-urheiluakatemiastatuksen, joka tarkoittaa sitä että URHEAn toiminta on Olympiakomitean mielestä merkittävää ja arvokasta sekä huippu-urheilijoille että Suomen huippu-urheilulle. Myös Suomen Liikunta ja Urheilu (SLU) on myöntänyt URHEAlle Avainvalintatunnuksen.

URHEAan kuuluu noin tuhat urheilijaa, kahdeksantoista lajiliittoa, lähes kaksikymmentä oppilaitosta ja eri alojen asiantuntijoita tukipalvelujen tarjoajina.  Oppilaitoksen käsittävät toisen asteen oppilaitoksia ja korkea-asteen oppilaitoksia. Tukipalveluja ovat mm. lääkäripalvelut, psyykkinen valmennus, asuminen, fysioterapia jne. Lisää infoa näistä löytyy URHEAn sivuilta www.urhea.fi.

Näiden palveluiden lisäksi URHEAan hyväksytyille tarjotaan opintojen ohjauspalveluita. Yhteyshenkilönä HSE:ssä toimii Riitta Peltonen, joka auttaa urheilijoita opintojen suunnittelussa ja järjestelyissä. Yhteydenotot osoitteeseen riitta.peltonen@hse.fi tai puhelin 050- 566 56 79.

Urheilijat voivat hakea URHEAn jäseniksi suoraan itse tai lajiliiton kautta. Päätöksen jäsenyydestä tekee URHEAn johtoryhmä. Lisätietoa liittymisestä löydät oheisesta linkistä:
http://www.urhea.fi/Hae_akatemiaan/urheilijat.htm

URHEAan liittyminen kannattaa, koska silloin pääset nauttimaan mm. ilmaisista tukipalveluista ja opintojen järjestämiseen saa tukea paremmin. Jos URHEAsta on lisää kysyttävää, voit ottaa yhteyttä Riitta Peltoseen tai suoraan akatemiaan, www.urhea.fi.

Tässä vielä muutama kommentti koulumme opiskelijoilta URHEAsta.

”On ollut mukavaa huomata, että urheilijaa ymmärretään HSE:llä. URHEA mahdollisti minulle pientä joustoa suorituksissa silloin, kun leirit ja kilpailumatkat sekoittivat normaalia opiskelurytmiä. Ilman URHEAa en olisi pystynyt yhdistämään kansainvälisen tason urheilua ja opintoja täysipainoisesti.” Anu, HSE:n 4. vuosikurssin opiskelija MM-tasolla urheillut muodostelmaluistelija

Myös Sonja Suosalo on URHEAn jäsen. Hän liittyi URHEAan jo lukioaikoina Mäkelänrinteen lukion kautta. Sonja on hyödyntänyt URHEAn lääkäripalveluja ja myös suunnitellut keskustelevansa yhdyshenkilön kanssa opintojen sujumisesta. Opinnot ovat kuitenkin tähän asti sujuneet hyvin ja Sonja kertookin paljon olevan itsestään kiinni kuinka ahkerasti kursseja haluaa suorittaa.

Jos sinulla jää kysyttävää URHEAsta, niin ota rohkeasti yhteyttä KY:llä tai Riittaan HSE:lle!

Kenestä Vuoden Urheilija 2008?

Kenestä Vuoden Urheilija 2008?

Onko hän menestyvä urheilija, reipas ystävä ja ahkera opiskelija? Onko hän sinun ystäväsi, kurssikaverisi vai joku jota olet salaa ihaillut koulun käytävillä? Nyt on aika ehdottaa tätä sekä urheilun että koulun saralla menestyvää ylioppilaskunnan jäsentämme Vuoden Urheilijaksi. Ehdotuksia tämän kunniamaininnan saajaksi voi lähettää KY:lle liikuntasektorille 17.11. alkaen, kuitenkin viimeistään 25.11. klo 16. Perustelethan ehdotuksesi hyvin, kerrot henkilön urheilutaustasta, menestyksestä sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla, ja koulussa ahkeroinnista. Liikunta- ja hyvinvointivaliokunta valitsee Vuoden Urheilijan kokouksessaan hakuajan päätyttyä. Tulos julkaistaan  puurojuhlakuntiksessa 11.12.2008.

Ehdotukset voi lähettää osoitteeseen liikunta@kyweb.fi tai Liikunta- ja kerhosihteeri, Pohjoinen Rautatiekatu 21 B 3.krs, 00100 Helsinki. Lisätietoja yllä mainitusta osoitteesta tai p. 020 755 1459.

Joulua jo kohta odotellen,

Heini



Architect: Petri Vilén | Interiors: Pasi Väänänen, Pia Ettala | Palaute